#jär­jes­tö­suun­nit­te­li­ja­juok­see loka­kuus­sa

Kos­ka loka­kuu on rin­ta­syö­pä­kuu, jär­jes­tö­suun­nit­te­li­ja etsi naa­pu­ris­ta käsiin­sä #jär­jes­tö­suun­nit­te­li­ja­juok­see ‑kam­pan­jas­sa­kin muka­na ole­van, Rin­ta­syö­päyh­dis­tyk­sen syö­pä­sai­raan­hoi­ta­ja Miia Meri­kal­lion jut­tu­ka­ve­rik­seen. Jut­tua riit­ti yhdis­tyk­sen toi­min­nas­ta sekä Mii­an työs­tä, elä­mäs­tä ja lii­kun­nas­ta.

Rin­ta­syö­päyh­dis­tys tar­jo­aa tie­toa, tukea ja toi­voa

Rin­ta­syö­päyh­dis­tys – Euro­pa Don­na Fin­land toi­mii val­ta­kun­nal­li­se­na poti­la­syh­dis­tyk­se­nä kai­kil­le, joi­ta rin­ta­syö­pä sai­rau­te­na kos­ket­taa; sai­ras­tu­neil­le, lähei­sil­le ja aiheen paris­sa työs­ken­te­le­vil­le. Toi­min­nan ydin on ver­tais­tu­ki, jon­ka lisäk­si yhdis­tys tar­jo­aa tie­toa, tukea ja toi­voa. Yhdis­tys kou­lut­taa ver­tais­tu­ki­hen­ki­löik­si rin­ta­syö­pään sai­ras­tu­nei­ta vapaa­eh­toi­sia sekä sai­ras­tu­nei­den lähei­siä.  

Rin­ta­syö­päyh­dis­tys tar­jo­aa fyy­si­siä ver­tais­tu­ki­ryh­miä ympä­ri Suo­mea, ver­tai­sil­to­ja ver­kos­sa ja puhe­lin­tu­kea vapaa­eh­tois­ten, kou­lu­tet­tu­jen ver­tais­tu­ki­hen­ki­löi­den toi­mes­ta. Lisäk­si pal­ve­lui­na on syö­pä­sai­raan­hoi­ta­jan tar­joa­maa neu­von­taa, per­he­lei­re­jä- ja vii­kon­lop­pu­ja, vir­kis­tys­toi­min­taa, asian­tun­ti­ja­luen­to­ja, koke­mus­asian­tun­ti­ja-kou­lu­tus­ta ter­vey­sa­lan ammat­ti­lai­sil­le, live-strea­mauk­sia eri aiheis­ta ja Rin­nak­kain-cha­tin Tukinet.net alus­tal­la. Yhdis­tyk­sel­lä on myös nel­jäs­ti vuo­des­sa ilmes­ty­vä Rin­nak­kain-leh­ti. 

Ihmi­syys, inhi­mil­li­syys ja tun­teet – osa työ­tä ja elä­mää

Miia Meri­kal­lio on nai­mi­sis­sa, vii­den aikui­sen nuo­ren ja tai­vas­tyt­tä­ren äiti, kol­men nuo­ren bonus­van­hem­pi ja kah­den pojan pojan Immu (mum­mi). Per­heen kah­dek­sas­ta nuo­res­ta pian vain yksi on alai­käi­nen eli Miia elää muu­tos­ten elä­män­vai­het­ta. Aika puo­li­son ja per­heen kans­sa, mök­kei­ly, lii­kun­ta eri muo­dois­saan, ääni­kir­jat sekä uuden tie­don etsi­mi­nen, löy­tä­mi­nen ja opis­ke­lu ovat Mii­al­le tär­kei­tä asioi­ta. Ihmi­syys ja inhi­mil­li­syys kos­ket­ta­vat.

-Tänä eri­tyi­se­nä ja eri­lai­se­na vuon­na olen ope­tel­lut tie­toi­ses­ti pysäh­ty­mään. Pysäh­ty­mään itsel­le tär­kei­den ihmis­ten ja asioi­den äärel­le, mut­ta myös omien tun­tei­den äärel­le. Mis­tä tämä tun­ne minul­le ker­too, mis­tä se tuli, mitä men­nei­syy­den kai­ku­ja se tuo muka­naan ja mitä se minus­sa herät­tää? Tun­ne saa tul­la, olla ja men­nä. Tun­tei­siin ei tar­vit­se jää­dä kiin­ni. Armol­lis­ta on myös tie­toi­suus sii­tä, että ei ole “oikei­ta” tai ”vää­riä” tun­tei­ta, vaan tun­teet meis­sä ker­to­vat tar­peis­ta nii­den taka­na. Tun­teil­la on kes­kei­nen roo­li ihmi­syy­des­sä.

Mii­an amma­til­li­nen his­to­riik­ki on kul­ke­nut yli 20 vuo­den ajan syö­pään sai­ras­tu­neen ihmi­sen ja per­heen rin­nal­la. Sai­ras­tu­nei­ta on ollut vau­vas­ta vaa­riin ja poti­laan polun eri vai­heis­ta aina diag­noo­sie­päi­lys­tä sai­rau­den hoi­toi­hin ja toi­pu­mi­seen tai saat­to­hoi­toon. Hoi­to­suh­de per­hei­den kans­sa on jat­ku­nut sai­ras­tu­neen ihmi­sen kuo­le­man jäl­keen­kin. Miia on teh­nyt töi­tä jul­ki­sel­la puo­lel­la, tut­ki­mus­työs­sä, Syö­pä­jär­jes­töil­lä ja poti­la­syh­dis­tyk­sis­sä. Se on aut­ta­nut hah­mot­ta­maan poti­laan polun koko­nai­suut­ta ja myös tuke­nut etsi­mään ja löy­tä­mään oman tavan toteut­taa syö­pä­sai­raan­hoi­ta­jan työ­tä. 

Koh­taa­mi­set ja toi­vo kai­ken kes­kiös­sä

Koh­taa­mi­set ovat Mii­an työn kes­kiös­sä ja rik­kau­te­na elä­män­ta­ri­nat. Syö­pään sai­ras­tu­neen ihmi­sen ja per­heen rin­nal­la kul­ke­mi­nen on hänel­le sydä­men asia. Tapaan teh­dä työ­tä vai­kut­ta­vat pal­jon hänen omat koke­muk­sen­sa poti­laa­na ja lähei­se­nä: ‑Olen saat­to­hoi­ta­nut isä­ni nuo­rel­la iäl­lä ja 2‑vuotiaan tyt­tä­re­ni sama­na vuon­na. Nämä koke­muk­set ovat opet­ta­neet koh­taa­mi­sen, läheis­ten ihmis­ten, ihmi­syy­den ja elä­män arvos­ta pal­jon.

Vapaa­eh­tois­toi­min­ta on Mii­an omas­sa elä­mäs­sä tär­keäs­sä ja kes­kei­ses­sä roo­lis­sa. Hän tekee itse sekä puo­li­son­sa Timon kans­sa vapaa­eh­tois­työ­tä ver­tais­tu­ki­hen­ki­löi­nä ja ‑pari­na uus­per­hei­den, lap­si­kuo­le­ma­per­hei­den sekä syö­pään sai­ras­tu­nei­den ihmis­ten ja per­hei­den paris­sa ohja­ten pari­suh­de­vii­kon­lop­pu­ja, per­he­lei­re­jä ja vir­kis­tys­vii­kon­lop­pu­ja. Lisäk­si hän kou­lut­taa uusia vapaa­eh­toi­sia, kehit­tää vapaa­eh­tois­toi­min­taa sekä toi­mii luot­ta­mus­teh­tä­vis­sä. Ensi vuon­na Miia aloit­taa Tun­ne rin­ta­si ry:n hal­li­tuk­sen jäse­ne­nä.

-Vapaa­eh­tois­toi­min­ta on rin­nal­la kul­ke­mis­ta ja lähim­mäi­sen rak­kaut­ta. Ihmi­sen ydin­tar­ve on tul­la näh­dyk­si, kuul­luk­si ja koh­da­tuk­si. Saman koke­neen ihmi­sen tar­joa­mas­sa ver­tais­tues­sa on voi­maa, mut­ta on sii­nä vähän tai­kaa­kin. Oman­lai­si­na, ainut­laa­tui­si­na, yksi­löl­li­sis­tä läh­tö­koh­dis­tam­me ja val­miuk­sis­tam­me käsin puhum­me kui­ten­kin “samaa kiel­tä”. Koh­taa­mi­nen ja pysäh­ty­mi­nen yhtei­sen asian äärel­le on kai­ken kes­kiös­sä. Koh­taa­mi­sis­sa kes­kei­nen mer­ki­tys on toi­vol­la. Toi­voa on niin kau­an, kun on elä­mää.

Ihmi­nen ja per­he ansait­se­vat koh­taa­mi­sen koko­nai­suu­te­na ja koko­nais­val­tai­ses­ti 

Miia kokee, että syö­pä sai­rau­te­na hoi­de­taan Suo­mes­sa ensi­luok­kai­ses­ti, mut­ta ihmi­nen koko­nai­suu­te­na ja koko­nais­val­tai­ses­ti koh­dat­tu­na unoh­tuu, kuten per­he­kin. Miia kokee tär­keäk­si kes­kus­te­lun ja tie­toi­suu­den lisää­mi­sen vaka­van sai­rau­den vai­ku­tuk­sis­ta per­hee­seen, pari­suh­tee­seen ja lähei­siin. Per­heet oli­si koh­dat­ta­va mah­dol­li­sim­man koko­nais­val­tai­ses­ti. Elä­mä muut­tuu sai­ras­tu­mi­sen myö­tä väis­tä­mät­tä ja pysy­väs­ti tuo­den muka­naan kui­ten­kin myös myön­tei­siä muu­tok­sia. 

Tie­toi­suu­den lisää­mi­nen pal­lia­tii­vi­sen hoi­don ja saat­to­hoi­don mah­dol­li­suuk­sis­ta on Mii­an mie­les­tä hyvin tar­peel­lis­ta ja hän kokee tämän itsel­leen lähei­sek­si asiak­si. Kun para­ne­mi­seen täh­tää­vä hoi­to­lin­ja päät­tyy, hoi­to jat­kuu. Usein sai­rau­den ete­ne­mis­tä voi­daan jar­rut­taa ja oirei­ta hoi­de­taan aina. Kes­keis­tä on mah­dol­li­sim­man hyvän elä­män­laa­dun vaa­li­mi­nen ja inhi­mil­li­sen kär­si­myk­sen vähen­tä­mi­nen. Pal­lia­tii­vi­nen hoi­to sisäl­tää hoi­to­lu­pauk­sen: tavoi­te on elää sai­rau­den kans­sa ja sii­tä huo­li­mat­ta mah­dol­li­sim­man hyvää ja syvää elä­mää ihmi­sen ja per­heen hen­ki­set, fyy­si­set, hen­gel­li­set ja eksis­ten­ti­aa­li­set tar­peet huo­mioi­den. ‑Ris­ti­rii­ta on sii­nä, että tie­toi­suus pal­lia­tii­vi­sen hoi­don mah­dol­li­suuk­sis­ta kas­vaa ja samaan aikaan nel­jä saat­to­hoi­to­ko­tiam­me, kuten Ter­ho­ko­ti täl­lä het­kel­lä, sin­nit­te­le­vät ole­mas­sao­los­taan. Se on surul­lis­ta.

Elä­män iloa ja onnis­tu­mi­sen koke­muk­sia lii­kun­nas­ta

Miia har­ras­taa muun muas­sa Cros­strai­nin­gia, kun­to­nyrk­kei­lyä ja kah­va­kuu­la­jump­pia. Hän kuvaa lii­kun­nan ole­van arjen voi­ma­va­ra-akku; omaa aikaa ja yhteis­tä aikaa puo­li­son sekä per­heen kans­sa. Liik­ku­mas­ta tulee parem­mal­la mie­lel­lä pois, kuin men­nes­sään oli. Ennen kaik­kea lii­kun­ta on Mii­al­le elä­män iloa ja onnis­tu­mi­sen koke­muk­sia, toki myös ter­veys­lii­kun­taa ja pai­non­hal­lin­taa­kin. 

-Olen löy­tä­nyt lii­kun­nan ilon ja sen tuo­man elä­män­voi­man vas­ta aikui­siäl­lä. Olen jo sen ikäi­nen, että kou­lu­lii­kun­taa har­ras­tet­tiin ala-asteel­la jump­pa­pu­vuis­sa ja ‑tos­suis­sa auk­to­ri­tää­ri­ses­ti tam­bu­rii­nin tah­tiin. Huh…

Lap­se­na Miia koki ole­van­sa köm­pe­lö ja hidas juok­se­maan. Hän tuli vali­tuk­si vii­mei­si­nä kou­lun lii­kun­ta­tun­tien pesä­pal­lo- tai kori­pal­lo­jouk­kuei­siin. Lii­kun­ta ei tuol­loin ollut Mii­an elä­mäs­sä vah­vis­ta­va tai voi­maan­nut­ta­va teki­jä. Mel­kein­pä päin­vas­toin. Nuo­re­na aikui­se­na mie­len­kiin­to lii­kun­taa koh­taan herä­si ja Miia aloit­ti lenk­kei­lyn juok­se­mal­la aluk­si vain lyh­ty­pyl­vääl­tä toi­sel­le ja pik­ku­hil­jaa pidem­piä mat­ko­ja. Muka­na ei ollut pak­koa tai suo­rit­ta­mis­ta. Lii­kun­nan ilo löy­tyi onnis­tu­mi­sen koke­mus­ten myö­tä. Sen jäl­keen löy­tyi myös ryh­mä­lii­kun­nan ja yhdes­sä teke­mi­sen ilo. Oma tytär Anni (joka on muu­ten myös muka­na #jär­jes­tö­suun­nit­te­li­ja­juok­see ‑kam­pan­jas­sa) on lii­kun­ta-alan ammat­ti­lai­nen ja Miia käy hänen ohjaa­mil­laan ryh­mä­lii­kun­ta­tun­neil­la. ‑Tun­tuu hyväl­tä näh­dä, että myös omat nuo­re­ni ovat löy­tä­neet lii­kun­nan ilon ja omak­su­neet lii­kun­nal­li­sen elä­män­ta­van.

Cit­roen Nais­ten Kym­pin tree­nit ovat eden­neet siten, että Miia on yllä­pi­tä­nyt ja kas­vat­ta­nut yleis- ja perus­kun­toa har­ras­ta­mien­sa lajien avul­la. Vuo­den vaih­teen jäl­keen on tar­koi­tus lisä­tä lenk­kei­lyn mää­rää lyhyem­mis­tä mat­kois­ta aloit­taen. ‑En ole lenk­keil­lyt aikoi­hin eli tavoi­te on taas löy­tää juok­se­mi­sen ilo. Nais­ten Kymp­piin osal­lis­tun tyt­tä­re­ni Annin kans­sa. Tämä on muka­va yhtei­nen mah­dol­li­suus. Äiti ei pysy tyt­tä­ren vauh­dis­sa, vaan tavoi­te on ren­nol­la, muka­val­la ja itsel­le sopi­val­la vauh­dil­la pääs­tä maa­liin. 

Miia, mit­kä ovat sinun vink­ki­si lii­kun­nan har­ras­ta­mi­sel­le?

-Etsi ja löy­dä juu­ri sinul­le sopi­vat liik­ku­mi­sen muo­dot ja tavat, lii­kun­nan ilo ja ter­veys­hyö­dyt suo­rit­ta­mat­ta ja ver­tai­le­mat­ta toi­siin. Liik­ku­mi­nen on elin­voi­maa ja elä­män iloa, joka tar­joa koko­nais­val­tai­ses­ti vah­vis­ta­via ja voi­maan­nut­ta­via koke­muk­sia, oppi­mi­sen ja onnis­tu­mi­sen iloa. Liik­ku­mi­nen on mah­dol­li­suus, jos­sa jokai­nen voi oppia ja kehit­tyä!

Hyvä Miia, let’s do it! 

Oliko tämä sivu hyödyllinen?
KylläEi