Omatarkkailu 
transihmisille

Sisällysluettelo

Rintasyöpä ei ole vain naisten sairaus, vaan kuka tahansa voi sairastua. On hyvä olla tietoinen sairastumisen mahdollisuudesta, jottei mahdollisen rintasyövän toteaminen viivästy. Tässä artikkelissa syvennytään transihmisten rintasyöpään ja omatarkkailuun. Löydät artikkelin lopusta myös sanaston, joka selventää termejä.

Asiantuntijana ja kirjoittajana toimi Erika-Evely Ee Eisen, joka yhdistää työssään seksuaalineuvontaa, kouluttamista ja kirjoittamista. Hän on myös Tunne rintasi ry:n asiantuntijaryhmän jäsen ja yhdistyksen vapaaehtoinen.

Kesäkuu 2019

Tutkimustuloksia

Maailmalla on tietoja transihmisten rintasyövistä vielä varsin vähän. Alan tutkimukset ovat lisääntyneet vasta viime vuosina ja keskenään vertailukelpoista tutkimusta ei juuri ole. Suomessa ei ole aiheesta tutkimuksia. Ohjeet rintojen ja rintakehän omatarkkailuun ovat kuitenkin jo jotakuinkin vakiintuneet. 

Vuonna 2018 Alankomaissa julkaistun kohorttitutkimuksen mukaan (lähde 2) transihmisillä oli samankaltainen riski sairastua rintasyöpään kuin muulla väestöllä. Tutkimuksessa seurattiin yhden yliopistosairaalan avohoidossa transprosessin käyneitä tai käyviä kaikkia (2 571+1 324 hlöä) aikuisia, jotka ovat aloittaneet hormonihoidot vuosien 1954 ja 2016 välillä.

Tutkimuksessa kohderyhmällä löydettiin kaikkia rintasyövän tyyppejä, myös levinnyttä rintasyöpää ja geenivirheestä todennäköisesti johtuvaa rintasyöpää. Sekä transmiehet (=sukupuolta korjattu mieheksi) että transnaiset (=sukupuolta korjattu naiseksi) sairastuivat rintasyöpään. Tässä pitkittäistutkimuksessa rintasyöpään sairastuneilla syöpä löydettiin jonkin verran vertailuryhmää nuorempana. Sairastuneet olivat käyttäneet hormonikorvausta useita vuosia. Rauhastiehyissä olevan syövän osuus oli transihmisillä pienempi (60% rintasyövistä) kuin vertailuryhmän cisnaisilla (85%). 

Transihmisillä (ei-cissukupuoliset henkilöt, esim. transnaiset, transmiehet, muunsukupuoliset, sukupuolettomat) voi olla ennestään negatiivisia kokemuksia terveydenhuollosta. He saattavat myös pelätä etteivät he tule kohdatuksi arvokkaasti. Transihmiset, joilla on kehodysforiaa eli tunnetta oman kehon sukupuolitettujen piirteiden vääränlaisuudesta, voivat kokea rintojen tutkimisen nöyryyttävänä. Myös rintojen omatarkkailu voi tuntua oudolta. On hyvä, että transihmiset kohtaavat sensitiivisiä ja transinklusiivia terveydenhuollon ammattilaisia, jotka pystyvät antamaan myös transihmisille tapauskohtaisia neuvoja. 

Rinnat ja hormonit

Kansainvälisesti suositellaan, että yli 50-vuotiaat transfeminiinit henkilöt, jotka ovat käyttäneet estrogeenia yli viisi vuotta, kävisivät säännöllisesti mammografiassa kahden vuoden välein. Heillä on tutkimusten mukaan sama riski sairastua rintasyöpään kuin cisnaisilla. (1, 2, 3). Riski suurenee rintakudoksen lisääntymisen, sekä yli viisi vuotta kestäneen hormonihoidon jälkeen. Rintasyövän kehitykseen vaikuttavat estrogeeni ja progestiini. Transmiehillä liiallinen määrä testosteronia voi muuntua kehossa estrogeeniksi ja johtaa kohonneeseen rintasyöpäriskiin. Jos henkilö kuuluu muihinkin rintasyöpäriskiryhmiin (esim. perinnölliset tekijät), kannattaa olla yhteydessä terveydenhuoltoon ja keskustella turvallisesta hormonien käytöstä.

Rintojen kasvun alkuvaiheessa niissä voi liittyä kipuja, arkuutta ja kyhmyisyyttä. On tärkeää erottaa nämä oireet mahdollisista rintasyövän oireista. Oireista on hyvä jutella rintojen tarkastuksen yhteydessä. Rintojen kimmoisuus ja tiiviys lisääntyy hormonihoitojen myötä rauhaskudoksen kasvaessa. Rintojen tiiviys on rintasyövän riskitekijä ja voi vaikeuttaa sen havaitsemista.(2.)

Omatarkkailulla voi vaikuttaa rintasyövän varhaiseen havaitsemiseen ja tätä kautta paranemiseen. Omatarkkailuun kuuluu kaksi vaihetta: katselu ja tunnustelu. Katso tarkempi ohje täältäJos sinulla on kuukautiset, tee omatarkkailu pian kuukautisten jälkeen, koska rinnat ovat silloin pehmeimmillään. Ennen kuukautisia rinnat voivat aristaa ja niihin voi kertyä nestettä. Jos sinulla ei ole kuukautisia, valitse kuukaudesta tietty aika, jolloin tutkit rintasi ja rintakehäsi.

Henkilöt, joilla on naiseen viittava henkilötunnus ja ovat 50-69-vuotiaita, saavat kahden vuoden välein kutsun kunnallisiin maksuttomiin mammografiaseulontoihin. Muiden tulee hakeutua terveydenhuoltoon ja lääkärin lähetteellä lisätutkimuksiin tarvittaessa. Mammografian lisäksi voidaan ottaa ultraääni- ja magneettikuvia.

Rintaimplantit

Rintaimplantit voivat hankaloittaa rintasyövän havaitsemista. Mammografialle implantti ei ole este. Kuvia otetaan varjostusten vuoksi enemmän ja implanttia siirretään kuvatessa. Siirtämiseen voidaan käyttää implant displacement techniques -menetelmää.

Rintaimplantti tekee rinnasta kiinteän, jonka vuoksi se voi olla myös haasteellinen tutkia. Implantin sijoittaminen rintalihaksen alle voi vähentää implantin tuntumista ihon läpi ja se saattaa myös ehkäistä implantteja ympäröivän arpikudoksen kovettumista. Rintalihaksen päälle asetetun implantin reunat voivat erottua selvemmin. Implantti tuntuu kovalta ja tarkkarajaiselta tyynyltä. Saatat tuntea implantin ”rajat”. Implantin ympärille muodostuu arpikapseli, joka tuntuu ympäröivää kudosta kovemmalta. Ajan myötä implantti tai arpikudos saattavat kovettua tai vaihtaa paikkaansa. Kysy tarvittaessa neuvoa tavallisen kudoksen ja implantin tuntuman eron opetteluun.

Joidenkin tutkimusten mukaan on olemassa harvinainen syöpä, joka liitetään rintaimplantteihin. Kyseessä ei ole tavallinen rintasyöpä vaan lymfooma nimeltään ALCL. Tarkempia tutkimuksia erityisesti tekstuurillisista implanteista ja niiden kytköksistä lymfoomaan jatketaan edelleen. (4)

Mastektomian jälkeen

Mastektomia (rintojen poisto) ja testosteronin käyttäminen laskevat riskiä sairastua rintasyöpään. Joissakin harvoissa tapauksissa henkilö on sairastunut näistä huolimatta. Sairastuminen on johtunut luultavimmin pienestä määrästä rintakudosta, jota on jäänyt kehoon leikkauksen jälkeen. Transprosessi ei siis poista rintasyöpäriskiä kokonaan.  BRCA1- tai BRCA2-geenivirheen kantajilla on myös mastektomian jälkeen viiden prosentin riski sairastua rintasyöpään.(2.) Jos hormoneja ei ole käytössä, riski voi olla sama kuin cisnaisilla.

Osallistuminen mammografiaseulontoihin on tärkeää. Henkilöt joilla on mieheen viittava henkilötunnus, eivät saa kutsuja säännöllisiin kunnallisiin mammografiaseulontoihin. Säännöllistä mammografiatutkimusta suositellaan myös kaikille yli 50-vuotiaille transmiehille, jotka eivät ole poistaneet rintojaan (3). Tällöin tulee itse hakeutua terveydenhuoltoon ja keskustella tutkimuksesta. Rintojen poiston jälkeen mammografia ei välttämättä onnistu. Silloin kuvataan ultraäänellä tai magneettikuvauksella.

Rintakehän omatarkkailu on hyvä tehdä säännöllisesti myös mastektomian jälkeen rinnan alueen parantuessa. Säännöllinen rintakehän omatarkkailu rintaleikkauksen jälkeen on tarpeen erityisesti siksi, että tuntuma on erilainen kuin ennen. Voit pyytää rintojen tutkimusta myös lääkäriltä. Lue lisää rintojen pienennyksen tai poiston vaikutuksesta omatarkkailuun täältä.   

Bindaus

Tutkimuksissa ei ole todettu, että binderin käyttö lisäisi rintasyöpäriskiä. Bindaukseen voi kuitenkin liittyä monia muita oireita, kuten ärtynyt iho, hengitysvaikeudet ja imunestekierron häiriöt, jos binderi on liian tiukka. Yleisesti suositellaan binderin poistamista nukkumaan mennessä.

Omatarkkailu on hyödyllinen käytäntö kaikille sukupuolille ja sukupuolettomille. Älä epäröi kysyä lääkäriltäsi apua, jos jokin asia rintojen tuntumassa painaa mieltäsi. Mitä varhaisemmin rintasyöpä löydetään, sitä nopeammin hoidot voidaan aloittaa ja sitä parempi ennuste sillä on.

Sanasto

Lähde: Seta (kehodysforia), Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus (paitsi binderi, diskriminaatioriski).

  • Bindaus (binderi). Binderin tarkoituksena on litistää (tai sitoa) rintoja likemmäs kehoa. Bindaus voi helpottaa, kun keho tuntuu sukupuoliteltulta, eikä tunnu tai näytä omalta; esimerkiksi transprosessissa. Binderi voi olla samantyylinen alusvaate kuin urheilurintaliivit, tai tiukempi aluspaita. Bindausta saatetaan tehdä myös sitein tai teipein. Binderille ei ole vielä vakiintunutta suomenkielistä sanaa.
  • Cis. Sanaa cis käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu ovat hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen kulttuurissa yleensä liitettyjen odotusten mukaiset. Suurin osa ihmisistä on cissukupuolisia. Cis on vastakohta sanalle trans; sanat ovat alkuaan latinasta, jossa niillä on merkitys ‘tällä puolen’ ja ‘toisella puolen’. Cismies on syntymässä määritelty pojaksi. Cisnainen on syntymässä määritelty tytöksi.
  • Diskriminaatioriski viittaa kohonneeseen riskiin siitä, että esimerkiksi transsukupuolisia syrjitään, jätetään perustelemattomasti huomiotta tai hänen tarpeitaan ei kohdella tasavertaisesti. Diskriminaatio tarkoittaa suoraan käännettynä syrjintää.
  • Kehodysforia. Tunne oman kehon sukupuolitettujen piirteiden vääränlaisuudesta. Kehodysforia voi tuntua psyykkisenä kipuna, inhona, vastenmielisyytenä ja/tai outouden tunteina kehon sukupuolitettuja piirteitä kohtaan. Voi liittyä sukupuoliristiriitaan.
  • Muunsukupuolinen. Muunsukupuolinen ihminen voi olla sekä mies että nainen, jotakin mieheyden ja naiseuden väliltä tai sitten tyystin tämän jaon ulkopuolella. Muunsukupuolisuus voi toimia kattokäsitteenä muullekin ei-binääriselle sukupuolen kokemiselle. Kaikki binäärisen sukupuolijaon ulkopuolella olevat eivät koe termiä sukupuoli-identiteetikseen.
  • Sukupuolen korjaus. Sukupuolen korjaamisella tarkoitetaan yleensä lääketieteellisiä hoitoja, joiden avulla transsukupuolinen tai muunsukupuolinen henkilö voi korjata kehoaan vastaamaan sukupuoli-identiteettiään. Sukupuolen korjaaminen on myös sekä sosiaalinen että juridinen prosessi. Juridinen sukupuolen korjaaminen tarkoittaa henkilötietojen (nimi ja sukupuoli) muuttamista väestörekisterissä.
  • Trans. Sanaa käytetään kuvaamaan sitä, että henkilön sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu ei ole yksiselitteisesti hänelle syntymässä määritellyn sukupuolen ja siihen yleensä liitettyjen odotusten mukainen. Vastakohtana on cis; sanat ovat alkuaan latinasta, jossa niillä on merkitys ‘toisella puolen’ ja ‘tällä puolen’.
  • Transihminen. Transihminen on yleiskäsite, jolla usein kuvataan kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu joskus tai aina eroaa odotuksista sille sukupuolelle, johon heidät syntymähetkellä määriteltiin. Transihmisiin luetaan kuuluvan transvestiitit, muunsukupuoliset/transgenderit ja transsukupuoliset. Yksilö, joka voi kokea olevansa muuta kuin cis, ei välttämättä määritä itseään transihmiseksi.
  • Transmies on mies, joka on syntymässä määritetty tytöksi, mutta on sukupuoli-identiteetiltään mies. Syntymässä tytöksi määritelty mies voi viitata itseensä miehenä, transmiehenä tai transtaustaisena miehenä.
  • Transnainen on nainen, joka on syntymässä määritetty pojaksi, mutta on sukupuoli-identiteetiltään nainen. Syntymässä pojaksi määritelty nainen voi viitata itseensä naisena, transnaisena tai transtaustaisena naisena.
  • Transsukupuolisuus. Transsukupuolisen ihmisen sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänen syntymässä määriteltyä sukupuoltaan. Transsukupuolisen henkilön sukupuoli-identiteetti voi olla mies, nainen ja/tai jotain muuta. Transsukupuolinen ihminen voi korjata kehoaan vastaamaan sukupuoli-identiteettiään. Transsukupuoliselle on tärkeää, että hänet kohdataan oikeassa sukupuolessaan, minkä vuoksi sukupuolen korjauksen sosiaaliset ja juridiset ulottuvuudet ovat myös tärkeitä. Aiemmin on käytetty käsitettä transseksuaalisuus, joka on vanhentunut ja se voidaan kokea loukkaavana.
  • Vähemmistöstressi. Vähemmistöstressi tarkoittaa kroonista stressitilaa, joka syntyy muun muassa ympäröivän yhteiskunnan sukupuoli- ja hetero-oletuksista, erilaisuuden tunteista, toiseuden kokemuksesta, sosiaalisesta leimautumisesta sekä kiusatuksi tulemisen ja väkivallan kokemuksista. Tällä tarkoitetaan yksilön pitkäaikaista sosiaalista ja sisäistä painetta vähemmistöryhmään kuulumisen takia. Vähemmistöstressi voi vaikuttaa kielteisesti sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin.

Lähteet:

(1) Quinn, GP., Sanchez, JA., Sutton, SK., Vadaparampil, ST., Nguyen, GT., Green, BL., Kanetsky, PA., Schabath, MB. Cancer and Lesbian, Gay, Bisexual, Transgender/Transsexual, and Queer/Questioning Populations (LGBTQ). (2015). CA Cancer J Clin, 65(5), 384-400. doi: 10.3322/caac.21288.

(2) de Blok CJM, Wiepje C, Nota NM, et al. OR25-6 – Breast cancer in transgender persons receiving cross-sex hormone treatment: Results of a nationwide cohort study. ENDO 2018 program. Accessed from http://www.abstractsonline.com/pp8/#!/4482/presentation/8190 on May 29, 2018.

(3) Sonnenblick EB, Shah AD, Goldstein Z, et al. Breast imaging of transgender individuals: A review. Current Radiology Reports. 2018 6:1 doi.org/10.1007/s40134-018-0260-1.

(4) U.S. Food and Drug Administration 4.2.2019 https://www.fda.gov/medical-devices/breast-implants/breast-implant-associated-anaplastic-large-cell-lymphoma-bia-alc

Lisää omatarkkailusta

raskauden ja imetyksen aikana

Rintojen omatarkkailu on tarpeen myös raskauden ja imetyksen aikana, sillä raskaus tai imetys eivät suojaa sairastumiselta.

rintasyövän sairastaneille

Rintojen omatarkkailu on hyvä tehdä säännöllisesti rintasyöpähoitojen jälkeen. Tutustu kehosi muutoksiin ja ota omatarkkailu tavaksi. Säännöllisen tutkimisen ansiosta sinulle muodostuu tuntuma rintojesi ja rintakehäsi rakenteesta ja havaitset helpommin mahdolliset muutokset niissä. Muutos voi olla merkki rintasyövän uusiutumisesta. Varhain havaittu uusiutunut syöpä voi olla helpompi hoitaa. Rintasyöpä voi löytyä myös hoitamattomasta rinnasta. Rintasyövän sairastaneiden kannattaa seurata myös kainalon alueen muutoksia, sillä suurentuneet imusolmukkeet voivat viitata uusiutuneeseen rintasyöpään.

omatarkkailu rintaleikkauksen jälkeen

Leikatut rinnat voivat tuntua pitkäänkin leikkauksen jälkeen pinkeiltä, turvonneilta, koketusaroilta, puutuneilta tai säkenöiviltä. Leikkauksen jälkeen rintaan ja rintakehään jää erilaisia arpia, kiinikkeitä ja tuntopuutoksia. Oireita voivat olla leikatun alueen turvotuksen ja/tai kivun lisääntyminen tai arvet eivät parane. Ota yhteyttä hoitaneeseen tahoon, jos leikkauksesta toipuminen ei tunnu tavalliselta.

Skip to content