Ostoskorisi on tyhjä!
Mammografia tarkoittaa rintojen röntgenkuvausta, seulonta joukkotarkastusta. Seulontamammografia on yhteiskunnan tarjoama, kutsun saaneelle maksuton terveydenhuollon palvelu. Rintasyövän varhainen toteaminen helpottaa sen hoitoa ja vähentää kuolleisuutta. Rintasyöpä voidaan todeta seulontamammografian lisäksi rintojen omatarkkailun ja lääkärin tekemän tutkimuksen avulla.
Seulonnassa pystytään havaitsemaan myös oireettomia, varhaisessa vaiheessa olevia rintasyöpiä. Noin kaksi kolmasosaa 50–69-vuotiaiden naisten rintasyövistä löydetään seulonnassa. Vuosittain seulontaan osallistuu noin 360 000 henkilöä, joista jatkotutkimuksiin kutsutaan alle kolme prosenttia ja heistä noin 20 %:lla (noin 2000) löytyy rintasyöpä.
Suomen säteilylaki rajoittaa röntgentutkimusten määrää. Siksi ylimääräisiin mammografiatutkimuksiin ei pääse muuten kuin lääkärin lähetteellä. Mammografiatutkimus tehdään vain, jos rinnasta löytyy lisätutkimuksia vaativa oire. Jos haluat tutkituttaa rinnat varmuuden vuoksi, on esimerkiksi omakustanteinen ultraäänitutkimus yksi vaihtoehto.
Kutsu seulontamammografiaan tulee postitse kotiin. Jos sinulla herää kysyttävää tai toiveita esimerkiksi liikuntarajoitteen takia, voit olla etukäteen yhteydessä kuvantamisyksikköön. Kuvaus onnistuu yleensä hyvin pyörätuolissa tai erillisellä tuolilla istuen. Joskus kuitenkin todetaan, että mammografiakuvia ei voida ottaa. Silloin sinut ohjataan hakeutumaan rintojen ultraäänitutkimukseen lääkärin lähetteellä, oman terveyskeskuksen kautta.
Seulontamammografia-käynti kestää kokonaisuudessaan noin viisi minuuttia, josta itse kuvaus muutaman minuutin. Myös tilanne, jossa ylävartalo on paljaana ja vieras henkilö neuvoo ja tarvittaessa koskettaa, saattaa tuntua epämiellyttävältä. Röntgenhoitaja on kuitenkin ammattilainen, joka tietää mitä tekee ja näkee päivittäin kaikenlaisia vartaloita. Hänen tavoitteenaan on saada rinnoista mahdollisimman tarkat kuvat. Kerro hoitajalle rohkeasti mahdollisista peloista ja tuntemuksistasi, niin hän pystyy huomioimaan ne paremmin. Kuvaukseen saat tulla omana itsenäsi.
Riisuutumisen jälkeen röntgenhoitaja ohjaa sinut mammografialaitteen viereen. Röntgenhoitaja asettaa rinnan kahden muovilevyn väliin. Levyt puristavat rintaa tasaisemmaksi. Röntgenhoitaja asettelee rinnan kuvauslevylle, jonka jälkeen rintaa puristetaan riittävän kuvanlaadun saamiseksi. Myös sädeannos on hyvällä puristuksella mahdollisimman pieni. Puristus ja kuvanotto kestää noin 10 sekuntia kerrallaan.
Käynnin aikana molemmista rinnoista otetaan röntgenkuvia. Kuvat ottaa röntgenhoitaja, joka ohjeistaa sinua koko tutkimuksen ajan. Kuvat otetaan molempien rintojen päältä ja sivuilta. Kuvat otetaan yleensä seisten, tarpeen mukaan istuen. Ihmiset kokevat tutkimuksen yksilöllisesti. Toiset kokevat sen kivuliaana, kun taas toisten mielestä se ei tunnu juuri lainkaan. Tiiviin rintakudoksen omaava voi tuntea tutkimuksen kipeämpänä. Rinnat voivat olla arat ennen kuukautisia, joten tarvittaessa saamasi kuvausaika voi siirtää myöhempään, kuukautisten jälkeiseen ajankohtaan.
Röntgenkuvat tulkitsee kaksi mammografioihin erikoistunutta radiologia. He katsovat kuvat ensin yksin ja sitten yhdessä, jos kuvista löytyy jotain poikkeavaa. Jos mitään poikkeavaa ei ole, tieto lähetetään sinulle kuukauden sisällä tutkimuksesta. Jos kuvissa ilmenee poikkeuksia, sinut kutsutaan jatkotutkimuksiin. Näitä ovat yleisimmin lisäkuvat sekä ultraäänitutkimus, jonka yhteydessä voidaan tarpeen mukaan ottaa neulanäytteitä. Muita mahdollisia tutkimusmenetelmiä ovat nesterakkulan tyhjennys ja kuvaus, vuotavan maitotiehyeen varjoaine-kuvaus ja joskus rintojen magneettikuvaus.
Rintasyöpä voi ilmaantua myös mammografiaseulontakertojen välissä. Niistä rintasyövistä, jotka löytyvät seulontamammografiaikäisiltä (50–69v, noin 2 000) jopa kolmasosa on ”välisyöpä”. Se tarkoittaa sitä, että syöpä löytyy kuvauskertojen välisen kahden vuoden aikana.
Siksi on tärkeää seurata rintojen terveyttä myös rintasyöpäseulontojen välillä. Jos huomaat uuden muutoksen rinnassasi, ole yhteydessä terveydenhuoltoon heti, vaikka olisit jokin aika sitten käynytkin mammografiassa. Älä odota seuraavaan kuvauskertaan, vaan tarkistuta muutokset heti.
Riski sairastua rintasyöpään kasvaa iän myötä. Rintasyöpään onkin mahdollista sairastua myös seulontaiän päättymisen jälkeen. Siksi rintojen terveyden seuranta on tärkeä osa omasta terveydestä huolehtimista koko elämän ajan.