Anne Naisjärjestöjen keskusliiton hallitukseen!

Tunne rintasi ry:n puheenjohtaja Anne Ylönen on ehdolla NJKL:n hallitukseen. Monipuolisen kokemuksen ja osaamisen myötä hän on valmis tekemään töitä myös naisten oikeuksien edistämiseksi! 

”Arvostan ihmisiä, jotka ovat ponnistelleet läpi yhteiskuntaluokkien ja aikansa kirjoittamattomien sääntöjen vaatimaan oikeuksia naisille. Olen heidän ansiostaan saanut kasvaa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa julkiset hyvinvointipalvelut ovat kaikkien ulottuvilla.

Nykyaika on monin tavoin edeltäjiään parempi, edelleen kuitenkin tarvitaan työtä ja tekijöitä ihmisten välisen, terveyden ja hyvinvoinnin sekä koulutuksen tasa-arvon lisäämiseksi ja ylläpitämiseksi.

En ole koskaan kaihtanut haasteita ja olen ollut aktiivinen toimija kouluikäisestä lähtien. Kokemusta on kertynyt etenkin kuntatason toiminnasta ja vaikuttamisesta, sekä työstä järjestösektorilla. Into vain kasvaa ja haluan tehdä työtä naisten aseman parantamiseksi vaikuttamalla päättäjiin kansallisella, kunta- sekä yksikkötasolla. 

Yhdenvertaisuus, myötätuntoisuus, aktiivisuus ja positiivisuus ovat arvojani, joista ponnistan myös tähän tehtävään.”

Lue ehdokkaiden vastaukset vaalitoimikunnan kysymyksiin: https://1u.fi/VJdCP

Jaa:

Lisää ajankohtaisia

Kuvassa kaksi naista istuu kedolla

Nuorten ja nuorten aikuisten rintasyöpä

Todennäköisyys sairastua rintasyöpään ennen vaihdevuosia on hyvin pieni. Tästä huolimatta poikkeavat löydökset rinnoissa pelottavat kaikenikäisiä naisia. Epätavalliset muhkurat, kyhmyt ja muut muutokset onkin syytä aina

Tuu meille kesätöihin! Haku 4.3.-31.3.2024. #kesäduuniopnpiikkiin

Kesätöihin meille OP:n piikkiin!

Tule meille somenikkariksi! Miltä kuulostaa joulukalenterin tekeminen keskellä kuuminta kesää? Niin meistäkin. Lisäksi pääset tekemään erilaisia viestinnän tehtäviä osaamisesi ja luovuutesi mukaan. Postauksia ja videoita

Coming Soon
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Skip to content