30-vuotisjuhlat vietettiin onnistuneesti 4.11. Kalliola-talolla

Tiedättekö sen tunteen, kun jotain mitä on miettinyt, valmistellut ja odottanut pitkään, toteutuu ja kaikki on kuin sadusta? Ihmiset ovat iloisia, puhujat upeita, ruoka hyvää ja tunnelma katossa. Siellä katossa leijumme edelleen.

Tunne rintasi ry 30-vuotisjuhlat pidettiin Kalliola-talolla Helsingissä 4.11.2022.

Mukana oli yhdistyksen toiminnassa mukana olleita ja tällä hetkellä toimivia vapaaehtoisia ja luottamushenkilöitä, työntekijöitä, pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ja muita ihania ihmisiä, joiden kanssa ollaan vuosien aikana saatu viedä rintaterveysasiaa eteenpäin.

Tissimissi Nelly Kärkkäinen johdatti meidät valtaistuimeltaan läpi iloisen juhlaohjelman. Välillä nähtiin pätkiä Nellyn ja Elsa Saision päivästä, jossa he lukivat ja pohtivat yhdessä Paola Suhosen ja Imetyksen tuki ry:n kanssa toteutetun BOOBS-valokuvanäyttelyn elämäntarinoita. Löydät Elsan ja Nellyn kaveripäivän kokonaisuudessaan täältä.

Yhdistyksen puheenjohtaja Anne Ylönen johdatti meidät rintojen omatarkkailun historiaan ja korosti Marttaliiton, Naisjärjestöjen keskusliiton, sekä muiden järjestöjen merkitystä toiminnan tunnetuksi tekemisessä kautta maan.

Juhlavuoden suojelijan europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen lämminhenkinen puheenvuoro käsitteli rintasyövän lisäksi myös EU:n ja meidän kaikkien toiminnan merkitystä syövälle altistavien kemikaalien ym. torjunnassa. Lisäksi suunniteltiin uudelleen käynnistettäväksi tissisaunat.

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n arviointipäällikkö Mona Särkelä-Kukko korosti järjestöjen työn merkitystä myös tulevaisuuden sote-työssä, sekä terveydenedistämisen ennaltaehkäiseviä vaikutuksia kansanterveystyössä. Mona oli myös huomannut hauskan Fingerpori-sarjiksemme.

Tissimissi kutsui lavalle Tunne rintasi ry:n kunniapuheenjohtaja Ritva Larjomaan. Ritvan pohdinnoissa kuului hänen pitkä kokemuksensa sotealan tehtävissä, sekä yhdistyksen luotsaajana. Saimme kuulla ProMaman toimintatapojen ja viestinnän kehittymisestä vuosien aikana, sekä ajatuksia rintaterveystyön ja vapaaehtoistyön merkityksestä nykypäivänä ja tulevaisuudessa.  

Juhlan pääpuhujan esitystä olisi voinut kuunnella vaikka koko illan teemalla: Kenen ruumis? Naisruumiin ja -terveyden kulttuurihistoriaa. Kirsi Tuohela, FT, kulttuurihistorian dosentti, Turun yliopistosta johdatti meidät mielenkiintoisesti vuosisatojen ja kymmenien taakse puhuen naisten kehon roolista ja arvosta vuosien aikana.

Meeri Koutaniemen kuvaus keraamisista rinnoista ja niiden tekemisestä liikutti. Hän kertoi innostuneensa keramiikasta miehensä kanssa häälahjaksi saamansa kurssin ansiosta. Eräänä päivän hän istui viiden kilon savimöykyn ääreen ja antoi tunteiden viedä. Tulokseksi ei tullut eläintä eikä muutakaan hahmoa, niin kuin hän ajatteli. Tulokseksi tuli rinta, äiti maa puhutteli häntä. Upeat juhlavuoden rinnat olivat esillä juhlissa. Kuten myös yhdistyksen aineistoa ja historiaa vuosien ajalta.

Kuka murtautui tissitoimistoon ja miksi…vai murtautuiko? Nokkelat…tai no… salapoliisimme selvittivät rikoksen. Vai selvittivätkö? Otapa selvää ja katso Kino Tissitoimiston “CSI Töölö” täältä. Metrofonian eli Metropolian taitavan pianisti Jimi Nurmisen jazzsävelten myötä otettiin koko jengistä kuva ja päästiin välillä syömään.

Ruokailun aikana saimme mieltä lämmittävät ja kauniit tervehdykset paikalla olleilta yhteistyökumppaneilta. Ilman tätä huikeaa verkostoa toiminta olisi paljon pienempää. Kuten se olisi myös ilman vuosien varrella tehtyä vapaaehtoistyötä.

Saimme myös kukkatervehdyksen ja ihanan onnitteluviestin TEHY:n puheenjohtajalta, Milla-Riikka Rytköseltä. Mukavien juhlien toivotukset ja pahoittelut siitä, ettei päässyt mukaan, saimme tissilähettiläs Arja Korisevalta. Mukana ollut yhdistyksen aikaisempi puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa onnitteli myös lämpimästi yhdistystä ja muisteli omaa kauttaan puheenjohtajana.

Tästä on niin hyvä jatkaa moninkertaiset 30-vuodet!

Löydät lisää juhlakuvia täältä. Kunniapuheenjohtaja Ritva Larjomaa:   

Jaa:

Lisää ajankohtaisia

Tuu meille kesätöihin! Haku 4.3.-31.3.2024. #kesäduuniopnpiikkiin

Kesätöihin meille OP:n piikkiin!

Tule meille somenikkariksi! Miltä kuulostaa joulukalenterin tekeminen keskellä kuuminta kesää? Niin meistäkin. Lisäksi pääset tekemään erilaisia viestinnän tehtäviä osaamisesi ja luovuutesi mukaan. Postauksia ja videoita

Maailman järjestöpäivänä juhlitaan!

Maailman järjestöpäivänä Tunne rintasi haluaa kiittää järjestökumppaneitaan! Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet tehdä yhteistyötä monen mahtavan järjestön kanssa. Yhdessä tämän loistavan porukan kanssa olemme muun

Rintaterveystietoa 23 kielellä

21.2. juhlitaan Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälistä äidinkielenpäivää, jolloin juhlitaan satoja puhuttuja kieliä ja kulttuurista rikkautta. Äidinkielenpäivä juhlistaa kielellistä monimuotoisuutta ja edistää kielellisten oikeuksien kunnioittamista. Helmikuussa voikin

Coming Soon
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Skip to content