Ananas lisää luovuutta :)

Sain kesätyöpaikan Tunne Rintasi ry yhdistyksestä. Yhdistyksen tarkoituksena on ennaltaehkäisevästi suojella ihmisiä tiedon avulla mahdollisesta syöpäsairaudesta. Kun olen ollut täällä töissä, olen päässyt toimimaan sosiaalisen median parissa. Olen yhdistykselle tehnyt Canvalla erilaisia postauksia someen myös syksyä varten. Olen päässyt myös kääntämään venäjäksi tekstiä, samalla kun toinen kesätyöntekijä käänsi samaa tekstiä ruotsin kielelle. Käänsimme esitettä, jossa ohjeistetaan potilasta rintasyöpähoidon jälkeisellä ajanjaksolla. Opin kesätyössäni paljon uutta.

Yhdistys haluaa edistää omatarkkailua ja viestiä sen ennaltaehkäisevistä mahdollisuuksista. Yhdistys kertoo myös tavoista laskea tämän syövän riskiä. Rintasyövän riskiä tai itseasiassa minkä tahansa syövän riskiä voi laskea terveellisillä elämäntavoilla. Nämä elämäntavat ovat meille kaikille tuttuja, kuten terveellinen kasvispainotteinen ruoka, alkoholittomuus, tupakoimattomuus, riittävä liikunta jne. Rintasyöpä koskee suurimmalta osin naisia (5000 naista sairastuu vuodessa), mutta myös jonkin verran poikkeuksellisesti myös miehiä (noin 30 miestä sairastuu vuodessa), joten yleensä rintasyövän ehkäisyssä on todellisuudessa kyse “naisten juttu”. Voi tietenkin miehillä olla se suhteellinen riski, joten miehetkin voivat omalta osalta jonkin verran asiaa miettiä.

Omatarkkailu ja ennaltaehkäisy on tärkeää. Yhdistys haluaa, että sellaiset ihmiset, joilla on todellinen mahdollisuus sairastua syöpään, suorittaisivat omatarkkailua säännöllisesti. Se on hyvä tehdä joka kuukausi ja sellaiseen aikaan, jolloin kuukautiset ovat ohi, jos sellaiset on. Yhdistys on neuvonut mahdollisimman laaja-alaisesti kaikkia ihmisryhmiä tekemään omatarkkailun. On kerrottu esitteissä, miten vammaiset henkilöt voivat harjoittaa sitä avustettuna tai mitä poikkeuksia voi olla transsukupuolisilla. Suomessa asuvia monikielisiä on taas neuvottu omalla kielellä ja yhdistys pyrkii jatkuvasti laajentamaan materiaalien kielivalikoimaa, jotta jokainen voisi tekijöistä riippumatta saada tärkeää informaatiota.

Olen työpaikalla paljon työskennellyt yksin tietokoneen ääressä ja joskus ollaan yhdessä muiden työntekijöiden kanssa oltu kokouksessa tai käyty jossakin. Vaikka työskentelen yksin, pohtien ja suunnitellen asioita, nautin työstä ja aika menee nopeasti. Aika on mennyt yllättävän nopeasti. Minulle on annettu joustavat mahdollisuudet omalle työnteolleni ja annettu mahdollisuuksia valita ja tehdä omia päätöksiä. Minulle on annettu suunnitella esimerkiksi uutta yhdistyksen logoa tai uutta väliaikaista ilmettä. Kun aikaa jäi, aloin pohtimaan sellaisia. Otin tällä kertaa toimistosta ananaslelun, otin siitä kuvan, lähetin tietokoneelle, tein kuvasta png-muotoisen ja aloin editoimaan sitä. Samalla otin Tunne Rintasi ry:n logon ja tein logon tissistä lautasen, johon laitoin kolme editoitua ananasta. Tällaista voi olla täällä se luova työ!

Dmitry Trubnikov

Jaa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Lisää ajankohtaisia

Uutiskirje 2/2022

Lue Tunne rintasi ry:n uutiskirje tästä: https://tunne-rintasi.creamailer.fi/email/623c14a604ac1

Uutiskirje 1/2022

Lue Tunne rintasi ry:n uutiskirje tästä: https://tunne-rintasi.creamailer.fi/email/61f1065a42c25

Uutiskirje 4/2021

Lue Tunne rintasi ry:n uutiskirje tästä: https://tunne-rintasi.creamailer.fi/email/61a61b8524ec5

Uutiskirje 3/2021

Lue Tunne rintasi ry:n uutiskirje tästä: https://tunne-rintasi.creamailer.fi/email/602d0725d1c2f

Coming Soon
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Skip to content