Mitä pitäisi osata ennen ensimmäistä työpäivää?

Työelämään loikkaaminen on pelottavaa, kieltämättä. Antti Tuiskun “Verot, korot, korkojen korot” kaikuvat pääkopassa samalla kun ensimmäisenä päivänä tallustaa toimistolle. Mitä pitäisi osata ennen ensimmäistä työpäivää? Pitäisikö minun osata kirjanpidon perusteet, tietää miten verot maksetaan, osata omatarkkailla ja keksiä lääke syöpään? Riippuu siitä onko toiminnanjohtajana tyranni vai Johanna Artola. Onnekseni minulla oli jälkimmäinen, eikä toka työpäivä enään stressanut yhtä paljoa.

Ilahduin kovasti kun huomasin että pääsin soveltamaan vapaa-ajan harrastuksiani tässä työssä. Nautin kovasti siitä kun pääsin väsäämään somepostauksia, kollaaseja ja ottamaan kuvia. Sain itsevarmuutta siitä että ne olivat jo tuttuja juttuja. Oli myös ilo huomata että tekemäni sisältö sai sekä positiivista, rakentaa että kannustaa palautetta. Näin nuorena tuntuu helposti siltä ettei tämän ikäisenä voi vaikuttaa muuhun kuin omaan nukkumaanmenoaikaan ja koulun ruokalistaan, mutta täällä töissä huomasi nopeasti sen ettei näin ole. Kyllä meillä nuorillakin on vaikutusvaltaa!

Vaikka olen lomalla lukiosta, elämänkoulu jatkuu. Rintaterveyttä eteenpäinvievällä järjestöllä opin sekä omatarkkailusta että rintasyövästä, mutta myös kolmannen sektorin toiminnasta. Johanna esitteli minulle mm. miten järjestön hallitus toimii ja järjestön säännöt. Rintasyöpään liittyen taas Karolina esitteli tyypillisiä kasvaimen piirteitä rinnassa ja miten tunnistaa ne. Sen lisäksi että opin miten omatarkkailu tehdään, opin myös miksi omatarkkailu on erittäin tärkeää. Minusta tämä on erittäin hyödyllistä tietoa, ja tulen todennäköisesti esittelemään läheisille näitä asioita myös työjaksoni loputtua.

Olen kiitollinen siitä mitä tämä työpaikka on minulle tarjonnut. Saa nähdä tuleeko seuraavissa työpaikoissa olemaan samanlainen meininki kuin täällä Tunne rintasi ry:llä, ja tulenkohan saamaan fläsäreitä tästä toimistosta kun joku mainitsee rintasyövän? Se jää nähtäväksi!

“[…] mulle tulee sellanen bon voyage -tunne, siis että mä oon kokenu tän joskus aikasemminkin.” 

-Matti Nykänen

Saima Hutri 18.6.2021

Jaa:

Lisää ajankohtaisia

Vapaaehtoiset äärirajoilla: Leikkaukset viemässä haavoittuvassa asemassa olevien tukiverkon

Olemme allekirjoittajina tässä tärkeän asian esiintuomisessa. KANNANOTOT JA LAUSUNNOT –  14.9.2023#Kansalaisareena, #rahoitus, #vapaaehtoistoiminta, #vapaaehtoistyö, #vapaaehtoisuus Vapaaehtoiset äärirajoilla: Leikkaukset viemässä haavoittuvassa asemassa olevien tukiverkon Valtiovarainministeriön budjettiesitys vaikuttaa erityisesti heikommassa asemassa olevien toimeentuloon

Omatarkkailu raskauden ja imetyksen aikana

Youtube-kanavaltamme (Tunne rintasi) löytyy video rintojen omatarkkailusta raskauden ja imetyksen aikana.  Videosta löytyy ajankohtaista, luotettavaa ja näyttöön perustuvaa tietoa rintojen omatarkkailusta raskaus- ja imetysaikana. Lisäksi

Coming Soon
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Skip to content