Hyvä paha korona vuonna 2020

Vuoden 2021 kevään hulinoiden ohessa on nyt pistetty vuosi 2020 pakettiin. Sääntömuutoksemme mukaan toiminta esitellään jäsenille syyskokouksessa 2021. Mutta tässä muutama nosto tuulisesta vuodesta 2020. Korona yllätti tottakai myös meidät, monet suunnitelmat siirtyivät tulevaisuuteen, mutta vuosi toi mukanaan myös paljon hyvää! Pystyimme tekemään paljon, kehittelimme uusia ja edistimme jo aiemmin suunnitelmissa olleita toimintoja eteenpäin.

Vuosi 2020 alkoi iloisesti erilaisten tapahtumien ja niiden suunnittelun merkeissä. Olimme alkuvuodesta mukana messuilla ja tapahtumissa, sekä pitämässä opastuksia. Vuoden aikana vierailtiin Oulussa, Rovaniemellä ja Turussa. Syksyllä päästiin osallistumaan urheilutapahtumiin Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Loppujen lopuksi osallistuimme vuoden aikana fyysisesti kaiken kaikkiaan 23 tapahtumaan tai opastukseen.

Elämä muuttui etätöiksi ja – tapahtumiksi maaliskuussa. Toimiston henkilökunta täydentyi huhtikuussa järjestösuunnittelija Karolina Sivosen liityttyä mukaan toiminnanjohtaja Johanna Artolan ja järjestösihteeri Erika-Evely, Ee, Eisenin työkaveriksi. Toimistolla oli kesän aikana myös vierailevia tähtiä, kolme kesätyöntekijää, jotka täydensivät viestintäämme uusien tekstien, kuvien ja piirrosten voimin. Syksyllä joukkoon liittyi sosionomiopiskelija Miia Pellikainen harjoittelujaksolleen.

Vuoden toisella puoliskolla suunniteltiin ja tilattiin viisi opastusvideota, luotiin avusteisen omatarkkailun konsepti, sekä uusittiin verkkosivut. Valtakunnallinen digiloikka vaikutti myös meidän toimintaamme. Teimme yhdessä Rintasyöpäyhdistyksen kanssa kaksi webinaaria, nauhoitimme podcastia, sekä teimme mainoksia ja esittelyvideoita virtuaalimessuille. Opastuksia ja kouluvierailuja toteutettiin etäyhteyksillä.

Järjestösuunnittelija aloitti palvelumuotoiluprosessin rintaterveystiedon lisäämiseksi eri alojen ammattilaisten toimintaan ja koulutukseen. Tavoitteena on myös materiaalin ja palveluiden räätälöinti erilaisten kohderyhmien käytettäväksi mm. järjestöjen paikallisyhdistysten toimijoille, sekä terveyden, liikunnan, kauneuden ja hyvinvoinnin ammattilaisille ja opettajille. Yhteistyö eri oppilaitosten ja opiskelijoiden kanssa jatkui vilkkaana, ohjasimme opinnäytetöiden ja infojulisteiden tekoa, tarjosimme harjoittelupaikan, pidimme etäopastuksia opiskelijoille, sekä olimme mukana opiskelijajärjestön fuksiaisissa rastilla. Olimme viidesti mukana Laurean tilaisuuksissa. Rintaterveys ja yhdistyksen toiminta saa hyvin huomiota niin opiskelijoiden, kuin opettajien keskuudessa.

Osallistuimme kulttuurin- ja hyvinvoinnin markkinoille syksyllä, jonka seurauksena olimme esittelijöinä McDanze tanssikoulun organisoimassa Roosa nauha -keräystapahtumassa. Nelly Kärkkäinen ja Babylon-klovni valtasivat tapahtuman lavan. Aloitimme myös uudenlaisen kulttuurihyvinvointi-yhteistyön McDanze -tanssikoulun ja Uudenmaan liiton kanssa.

Viestinnän muodot ja somepostausten määrä, sekä seuraajien ja aktiivisuuden määrä lisääntyi. Näkyvyyttä saatiin myös antamalla asiantuntijahaastatteluita aikakauslehtiin, kirjoittamalla juttuja lehtiin ja blogeihin, tarjoamalla kesäjuttua 140 paikallislehteen ja ostamalla mainos HS:n terveysliitteeseen. Helsingin juoksutapahtuman ohessa kuvattiin MTV3 lottoarvonnan yhteydessä esitetty yhdistysesittely. Subject Aid -palvelun kautta lähetettiin 1500 infopakettitilausta opettajille kautta maan.

Toiminnan arviointia kehitettiin Kuntoutussäätiön ARTSI-kehittämisprosessissa, sekä SOSTE:n vaikuttavuuden vertaistyöpajassa. Muu osaaminen kehittyi osallistumalla erilaisiin koulutuksiin ja webinaareihin.

Harmin aiheita vuoden aikana olivat vähentyneet mahdollisuudet kohdata ihmisiä kasvokkain ja keskustella asioista. Omatarkkailuopastukset eri ryhmille, oppilaitosvierailut, rintaterveysinfo sote- ja muiden alojen ammattilaisille, esittelyt koulutuksissa, messuilla, koulutuspäivillä, sekä liikuntatapahtumissa vähenivät. Osa tapahtumista järjestettiin etäyhteyksin, loput siirtyivät ja peruuntuivat.

Uudet vapaaehtoiset eivät päässeet mukaan opastuksien harjoittelukerroille, pitämään opastuksia tai mukaan esittelijäksi messuille ja tapahtumiin. Vapaaehtoisten koulutus- ja virkistysviikonloppu peruttiin. Omia opastuksiamme, koulutuksiamme ja tapaamisiamme peruttiin tai siirrettiin verkkoon. Painetun aineiston tilaukset ja jakaminen väheni, tapahtumien vähenemisen ja terveydenhuollon toimintatapojen muuttuessa koronan vuoksi.

Tänä keväänä on jatkettu ja viimeistelty asioita, sekä odotetaan innokkaana syksyä!

Jaa:

Lisää ajankohtaisia

Tuu meille kesätöihin! Haku 4.3.-31.3.2024. #kesäduuniopnpiikkiin

Kesätöihin meille OP:n piikkiin!

Tule meille somenikkariksi! Miltä kuulostaa joulukalenterin tekeminen keskellä kuuminta kesää? Niin meistäkin. Lisäksi pääset tekemään erilaisia viestinnän tehtäviä osaamisesi ja luovuutesi mukaan. Postauksia ja videoita

Maailman järjestöpäivänä juhlitaan!

Maailman järjestöpäivänä Tunne rintasi haluaa kiittää järjestökumppaneitaan! Viimeisen vuoden aikana olemme saaneet tehdä yhteistyötä monen mahtavan järjestön kanssa. Yhdessä tämän loistavan porukan kanssa olemme muun

Rintaterveystietoa 23 kielellä

21.2. juhlitaan Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälistä äidinkielenpäivää, jolloin juhlitaan satoja puhuttuja kieliä ja kulttuurista rikkautta. Äidinkielenpäivä juhlistaa kielellistä monimuotoisuutta ja edistää kielellisten oikeuksien kunnioittamista. Helmikuussa voikin

Coming Soon
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Skip to content