#järjestösuunnittelijajuoksee marraskuussa

#Marraskuu, pimeä kuu

Suomenkieliset nimitykset kuukausille kuvaavat (poiketen monesta muusta kielestä) vuodenaikoja ja niihin liittyviä töitä tai luonnonilmiöitä. Marraskuu (latinaksi mors) viittaa kuoleman kuukauteen. Marraksen merkityksiä ovat kuolemaisillaan, raihnas, kuollut ja vainaja. Kuolleiden henkiä kutsuttiin aikanaan martaiksi, jotka liikkuivat elävien keskuudessa kekrin aikaan. Useimmat ruohovartiset kasvit kuolevat eli tulevat marraskuussa martaiksi yöpakkasten ja roudan takia. Luonto menee talvilevolle.

Marraskuu. Pimeää lähestulkoon aamusta iltaan. Harmaita päiviä. Vain vaatimatonta auringonpaistetta. Etelässä jopa vuorokauden mittaisia sateita ja tuulta, syysmyrskyjä. Pohjoisessa kaamoksen alun ja alkutalven aikaa. Lähes kaikki muuttolinnut ovat muuttaneet etelään. Tänä vuonna ensilumi tuli etelässä marraskuun puolivälin paikkeilla, tuoden kauniisti valoa mustaan maahan – ja lähteäkseen seuraavana päivänä pois. 

Olen huomannut, että näinä aikoina mediassa ilmestyy paljon erilaisia tekstejä ja neuvoja pimeästä selviämiseen. Eikä suotta. Onhan se myönnettävä, että jatkuva pimeys ottaa mielen ja motivaation päälle ja motivaatio ottaa askeleen kohti horrostilaa. Ajattelin koota selailemastani tiedosta omat vinkkini, jotka voisivat olla avuksi oman hyvinvoinnin ylläpidossa pimeänä vuodenaikana. Obs! Ratkaisuissa on sekoitettuna tiedettä ja vakavasti otettavaa mielikuvitusta.

Ensimmäinen vinkkini on ”Älä jää sisään, mutta ole armollinen”. Luonnossa liikkuminen yhdistää kaksi hyvää juttua: luonnon ja liikunnan. Liikunnalla on tutkimusten mukaan positiivinen vaikutus mielenterveyteen. Se voi olla avuksi myös kaamosoireisiin. Luonnon läheisyys, sen näkeminen ja kokeminen, puolestaan vähentää sairastavuutta ja lisää onnellisuutta. Luontokokemukset liikunnan yhteydessä vaikuttavat aistikokemuksiin ja tuovat hyvää oloa. Molempien hyvinvointivaikutuksia ovat verenpaineen aleneminen, fyysisten oireiden väheneminen, stressin lievittyminen ja mielialan kohentuminen. Älä siis jää sisään.

Rintojesi terveydeksi -webinaarissamme taannoin luennoinut liikunta-alan ammattilainen ja Tiedenaiset Ry:n perustajajäsen Jemiina Kemppainen sanoi, että on oleellista miettiä, mikä on juuri minun arkeeni sopivaa, mistä minä oikeasti pidän. Jemiina puhui myös joustavuudesta, lempeydestä itseä kohtaan ja mahdollisuuksien näkemisestä itsensä kurittamisen ja kieltolistojen sijaan: tee terveys- ja hyvinvointitekoja, koska haluat itsellesi hyvää ja muista henkisen hyvinvoinnin ja palautumisen tärkeys. Toiminta saa olla sopivaa pelkän täydellisen sijaan. Pullakahvit silloin tällöin ystävän seurassa ovat hyvinvointiteko itselle. (Olettaen, että pidät pullasta ja ystävistäsi.) Ole armollinen.

Kakkosvinkkini on ”Itsensä auttava huijaaminen”. Puolisoni lähti lenkille ja ostoksille, juoksi ensin suosikkikauppaansa hakemaan jotakin autokamaa, josta pyyhälsi toiseen suosikkikauppaan hakemaan johtoja, juoksi kotiin viedäkseen tavarat pois käsistä, otti huikan vettä ja jatkoi matkaa. Sitten hän suuntasi hakemaan minut kuntosalilta ja kävelimme yhdessä kotiin. Lopputuloksena 10 km juoksulenkki ja sen päälle palautteleva kävely. Aika hyvä, sanoisin! Toimii varmasti myös, kun välietappeina ovat esimerkiksi kirjasto tai ruokakauppa. Tai konditoria?

Kolmas vinkkini on ”Muutokset totuttuihin tapoihin ja uuden kokeilu” (joka myös hieman sivuaa kakkosvinkkiä): Puolisoni juoksennellessa kaupasta toiseen, minä olin kuntosalilla. Ajattelin sinne tallustellessani, että kuntoilen rauhakseen ja teen liikkeet tällä kertaa eri järjestyksessä, mahdollisesti lyhyemmin kuin normaalisti. Aatoksena oli ”kun nyt tekis edes jotakin”. Päästessäni salille, olin juuri tehdystä suunnitelmistani niin hyvillä mielin, että tein kuin huomaamatta, makuun päästyäni, ihan kunnollisen harjoituksen. Uusi kokeilu, porraslaite, oli tosin tappoväline. Jaksoin 5 minuuttia. 

Vinkki neljä: ”Myrskyllä lasi glögiä, pari piparia ja pala juustoa sekä elokuva sohvan kulmassa”. No, tähän ei olekaan juuri lisättävää. Paitsi kynttilänvalo?

Viides vinkkini on rintojen omatarkkailu. Se on terveys- ja hyvinvointiteko, koska haluat itsellesi hyvää. Se on myös lempeyttä ja hyväksyntää omalle kehollesi ja säännöllisesti toteutettuna lisää oman kehosi tuntemusta. Miten olisi seuraava omatarkkailu kertaalleen joulukuussa liikunnan, ulkoilun, armollisuuden, itsensä auttavan huijaamisen, uuden kokeilun sekä ystävien, piparkakkujen ja pullan rinnalla? 

Terveisin, #järjestösuunnittelija

#tunnerintasi #omatarkkailu #rintasyöpä #citroennaistenkymppi #järjestösuunnittelijajuoksee

Jaa:

Lisää ajankohtaisia

Kuvassa kaksi naista istuu kedolla

Nuorten ja nuorten aikuisten rintasyöpä

Todennäköisyys sairastua rintasyöpään ennen vaihdevuosia on hyvin pieni. Tästä huolimatta poikkeavat löydökset rinnoissa pelottavat kaikenikäisiä naisia. Epätavalliset muhkurat, kyhmyt ja muut muutokset onkin syytä aina

Tuu meille kesätöihin! Haku 4.3.-31.3.2024. #kesäduuniopnpiikkiin

Kesätöihin meille OP:n piikkiin!

Tule meille somenikkariksi! Miltä kuulostaa joulukalenterin tekeminen keskellä kuuminta kesää? Niin meistäkin. Lisäksi pääset tekemään erilaisia viestinnän tehtäviä osaamisesi ja luovuutesi mukaan. Postauksia ja videoita

Coming Soon
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Tutkitko rintasi?
Skip to content